Rotuesittelyssä TIIBETINTERRIERI, osa1: oma tibbehistoriani ja rodun yleiskuvailua

En halua kopioida tiibetinterrierin rotumääritelmää tähän, koska se ei sellaisenaan tarjoaisi kovin paljon tietoa rodusta sitä tuntemattomalle lukijalle. Sen sijaan haluan kirjoittaa omista kokemuksistani ja keräämistäni tiedoista kootun kuvauksen siitä, millainen tiibetinterrieri minun mielestäni todella on ja miksi olen rotuun lähtemättömästi ihastunut.

Kun pieni tiibetiläinen  vei sydämeni - eli oma tiibetinterrierihistoriani 80-luvun lopulta tähän päivään

Tutustuin tiibetinterrieriin ensimmäisen kerran ollessani vielä ala-asteella eli noin 25 vuotta sitten. Ulla-niminen opettajaksi opiskeleva nuori nainen oli tuonut kouluni ilmoitustaululle lapun, jossa hän tarjosi pianotunteja koiranhoitoa vastaan. Minua taisi jo tuolloin kiinnostaa enemmän koiranhoito kuin se piano, mutta niin vaan aloin ottaa pianotunteja ja hoitaa Prinssi-nimistä tiibetinterrieriurosta. Valitettavasti en muista enää Prinssin oikeaa nimeä ja moni muukin asia on painunut unholaan. Sen muistan, että Prinssi oli väriltään musta valkoisin merkein ja ilmeisesti ihastuin siihen kovasti, koska muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1992, sain vihdoin kinuttua äidiltäni luvan koiran hankkimiseen ja rotuvalinta oli tiibetinterrieri.

Koira, musta tibbeuros Sheradas Bicasso alias Kassu tuli raumalaiselta tibbekasvattajalta Pirjo Lahtiselta, joka asui vain kilometrin päässä meiltä, joten sain paljon tukea ja neuvoja ensimmäisen koirani kanssa. Kuljin myös jonkin verran Pirjon mukana näyttelyissä, joten sain samalla ensikosketukseni siihenkin puoleen. Kassun näyttelyura jäi pentuluokkaan. Se oli urokseksi kuulemma turhan hintelä ja pieni. Luonteeltaan se oli ihana, pehmeä ja helppo, tibbeksi melko rauhallinen. Kassun kanssa innostuin treenaamaan TOKOa paikallisen koirayhdistyksen Rauman Käyttö-ja Seurakoirat ry:n treeneissä. Kassu oli siitä mielenkiintoinen koira, että se meni treeneissä hyvin, mutta kokeissa veti huumoripuolelle koko homman. Tuomarin sanat "Muuten olisin antanut pelkän nollan, mutta omistajan hermot olivat niin hyvät, että oli pakko antaa jokunen piste siitä hyvästä" -kertonevat kaiken tarvittavan. Muistan miten Kassu päätti kokeessa kesken vapaana seuraamisen lähteä juoksemaan tuhatta ja sataa metsään ja sieltä takaisin kentälle ihmisiä naurattamaan. Minua ei silloin teini-ikäisenä kovin paljon kyseisessä tilanteessa naurattanut, saatoinpa päästää itkunkin.Nyt on iän myötä omakin luonne muokkautunut enemmän tibben omistamiseen sopivaan suuntaan.. 139,00 pistettä oli paras saavutus mitä Kassun kanssa onnistuin koskaan alo-luokassa saamaan. Kassu oli niin rauhallinen ja siitä puuttui terävyys, että sitä oli hieman vaikea saada suorittamaan liikkeet riittävällä jämäkkyydellä. Se kyllä teki asiat, mutta kokonaisuus oli hieman..sanoisinko velttoa. Kassu oli joka tapauksessa aivan mahtava koira, huippuluonteinen ja kiltti. Se ei ollut aggressiivinen muita uroksia kohtaan eikä se ollut vieraita ihmisiä kohtaan varautunut. Erinomainen ensimmäinen koira!

Kassu (vas.) ja Romeo luullakseni vuonna 1995. Huomatkaa erityisesti opiskelijayksiöni mahtavat tapetit..Kun on koiria, ei ole paljon valinnanvaraa vuokra-asuntojen suhteen..

Kassu eli 16-vuotiaaksi. Kassun aikana minulla oli myös toinen tiibetinterrieriuros, Romeo, joka olikin sitten täysin erilainen urostibbe. Romeo tuli minulle samalta kasvattajalta kuin Kassukin. Romeo eli Sheradas Don Juan oli Kassua paljon suurempi ja vankkarakenteisenpi soopeliuros, joka jo pentuna näytti vaativan ja dominoivan luonteensa esimerkiksi murisemalla kun sitä nosti syliin. Romeon tarinan voisi kiteyttää lyhyesti: Koira joka rakasti liikaa. Sillä oli äärimmäinen suojeluvimma minua kohtaan eikä se päästänyt vieraita - eikä aina tuttujakaan -ihmisiä lähelleni. Se oli todella varautunut vieraita ihmisiä kohtaan. Sen perusenergiataso oli paljon Kassua korkeampi ja se oli luonteeltaan terävämpi ja valppaampi. Jos Kassu oli hyvä ensimmäinen koira niin Romeo oli sittensitäkin haastavampi! Ne 14 vuotta jotka sen kanssa elin olivat ajoittain hyvinkin haasteellisia eikä vähiten johtuen sen vaikeasta eroahdistuksesta, joka väheni vasta sen ollessa jo melko seniili vanhus.

Annoimme Romeolle lempinimen 'Houdini', joka kuvaa sen kykyä päästä ulos ja läpi mistä tahansa ovesta ja häkistä johon sen laitoimme. Munalukolla varustettu metallihäkki oli silkkaa makaronia Romeon hampaissa, kun se yksin jäädessään päätti lähteä etsimään minua. Kerran tyhmyyksissäni erehdyin jättämään sen kaupan eteen hihnaan vain huomatakseni, että se oli tullut sisälle kauppaan perässäni. Nahkahihna oli purtu poikki. Kantapään kautta opin myös, että kotoa lähtiessäni minun pitää viedä roskis - muuten löydän sen koko sisällön olohuoneen sohvalta kahvinpuruineen päivineen. Romeo oli mielenkiintoinen koira joka kasvatti sietokykyäni ja venytti pinnaani äärimmilleen. Turha varmaan mainitakaan, etten käynyt Romeon kanssa näyttelyissä enkä muissakaan harrastuksissa. Se olisi ollut kaikille osapuolille melko rankkaa. Harmi sinänsä, koska Romeo oli upea soopeli uros suurella kauluksella.

Kolmas tiibetinterrierini, Viola eli Kiranas Kadambari tuli perheeseemme vuonna 2013 Satu Maunulta. Viola on musta narttu valkoisin merkein ja kooltaan melko siro eikä kovin suuri. Sen valintakriteeri numero yksi oli ehdottomasti luonne, koska meillä on kaksi lasta joista toinen oli Violan meille tullessa vasta 2-vuotias. Yhteistyössä Satun kanssa onnistuimme valitsemaan meille täydellisesti sopivan koiran, jolla on huippuluonne. Se on pehmeä, ei yhtään varautunut eikä terävä. Se on sopivasti energinen muttei kuitenkaan ylivilkas. Sen sietokyky on todella hyvä. Se tulee todella hyvin toimeen lastemme kanssa ja rakastaa leikkiä heidän kanssaan. Viola on vasta 1-vuotias mutta on jo käynyt kolmessa näyttelyssä  ja siitä näyttää sukeutuvan todellinen kaunotar. Se ei ole niin runsasluustoinen ja suuri kuin tämän päivän tibbet tuntuvat usein olevan vaan enemmänkin elegantti ja hienostunut. Sillä on hyvä sukupuolileima ja turkin laatu vaikuttaa lupaavalta. Tulemme siis jatkossakin käymään näyttelyissä. Viola on näyttelyissä rento eikä stressaa tippaakaan. Lisäksi se rakastaa autossa matkustamista. Täydellinen näyttelykoiran alku!   

Jokainen tibbeistäni on ollut erilainen, mutta tietynlainen "tibbemäisyys" on ollut niissä jokaisessa. Tibbemäisyydellä tarkoitan korvien välissä tapahtuvaa nopeahkoa toimintaa, joka välillä onnistuu yllättämään omistajan hyvässä tai pahassa, humoristisuutta, itsepäisyyttä ja ääretöntä rakkautta omistajaansa kohtaan. Niinä vuosina joina olen omistanut tiibetinterrierin, en ole joutunut hetkeäkään makaamaan sängyssä sairaana yksin. Aina kun olen halunnut lenkkiseuraa, viereltäni on löytynyt siihen valmis koira, säästä riippumatta. 

Viola pentuna Kukka-Maarian kanssa. Kokonaisvastuu Violan hoidosta on minulla ja Mikolla, mutta 9-vuotias Kukka-Maaria pystyy itsenäisesti ulkoiluttamaan Violaa.

Terrierikö? Ei vaan paimenkoira

Asia jota joudun toistuvasti kertomaan ihmisille tiibetinterrieristä on, että se ei nimestään huolimatta ole terrieri vaan paimen- ja vahtikoirarotu, joka nykyisin kuuluu seurakoiriin (FCI 9 - Seura- ja kääpiökoirat). Nimi tiibetinterrieri on siis virhe, jota ei ole koskaan korjattu, valitettavasti. Terrieri-nimi kun ei kerro mitään tämän rodun alkuperäisestä käyttötarkoituksesta eikä luonteesta, mutta on aikoinaan otettu käyttöön tiibetinterrierin koon vuoksi (sinänsä melko typerä rodun nimeämisperuste minusta). Vaikka tiiberinterriereitä ei nykyään käytetäkään alkuperäisissä tehtävissään, siinä on jäljellä jotain näiden tehtävien vaatimista luonteenpiirteistä. Rotumääritelmän mukaan tibbe on pidättyväinen vieraita kohtaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin arka tai vihainen! Olen pannut merkille, että tibbejen luonne on muokkautunut Suomessa vuosien kuluessa hyvään suuntaan. Samansuuntaisia kommentteja olen kuullut parin eläinlääkärinkin suusta. Tiibetinterrierit vaikuttaisivat olevan nykyään enemmän luoksepäästäviä ja pehmeämpiä. Omista tibbeistäni Romeo oli hyvin varautunut, muut eli Kassu ja Viola ovat olleet pehmeitä ja vieraita kohtaan ystävällisiä, Viola oikea naamanpesijä.

Violan ensimmäinen päivä perheessämme. Se on tullut alusta lähtien täydellisen hyvin toimeen lastemme kanssa. Parempaa perhekoiraa ei voisi toivoa.

Paimennustaipumus näkyy mielestäni tibbeissä yhä. Olen huomannut, että tibbe haluaa olla laumansa kanssa ja nähdä heidät koko ajan. Tibbeni eivät ole pitäneet siitä, että osa perheenjäsenistä on oven takana niiden näköpiirin ulkopuolella. Ne vähintäänkin huolestuvat vähän elleivät tiedä missä perheenjäsenet ovat. Violan olen erityisesti totuttanut nukkumaan yöt yksin siten, että makuuhuoneemme ovi on kiinni. Tämän olen tehnyt siksi, että tibbeissä on - ehkä juuri paimennusviettinsä vuoksi - jonkin verran eroahdistukseen taipuvaisia yksilöitä. Romeolla oli paha eroahdistus, mutta kokemuksesta viisastuneena olen siedättänyt Violaa yksinoloon hyvin tarkkaan pikkupennusta lähtien. Tämä on asia, jota suosittelen kaikille tibbepennun omistajille, jotta erossaolemisesta ei tule ongelmaa. Tunnistan Violassa pienen alttiuden eroehdistuskäyttäytymiseen joka toisinaan ilmenee itkemisenä ja ulvomisena yksin jätettäessä. Ainakin toistaiseksi olemme kuitenkin onnistuneet pitämään tämän käyttäytymisen suhteellisen hyvin kurissa.

Viola-tibbemme tulee hyvin toimeen hevostemme kanssa. Se ei jahtaa ja aja niitä. Jonkinlainen paimennustaipumus sillä tuntuu olevan, sillä irtiollessaan se juoksee toisinaan hevoslauman ympärillä ympyrää.

Paitsi tiibetinterrierin luonteessa ja käyttäytymisessä, myös sen ulkomuodossa on säilynyt alkuperäiseen käyttöön liittyviä seikkoja. Takajalkojen alhaalle sijoittuneet kintereeet ja hyvä tasapainoaisti mahdollistavat sen, että tibbe kulkee kepeästi ja varmasti hankalissakin maastoissa. Alunperinhän tiibetinterrieri on tarvinnut näitä ominaisuuksia kulkiessaan Tiibetin vaikeakulkuisilla vuorilla. Samoin näiden koirien kaksinkertainen karvapeite on muisto ajoilta, jolloin nämä koirat joutuivat selviytymään kylmistä talvista ja kuumista kesistä. Tiibetinterrierit ovatkin hyvin säänkestäviä ja sikäli sopivia Suomen ilmastoon. Omista tibbeistäni kaikki ovat rakastaneet pakkasta ja lunta. Ensimmäinen tibbeni Kassu halusi vielä vanhoilla päivilläänkin kieriä loputtomasti pakkaslumessa eikä yhtäkään koiristani ole koskaan joutunut kahta kertaa pyytämään ulos olipa sää mikä hyvänsä.

Tämä karuista oloista peräisin olevan vanhan rodun edustajat ovat vielä tänäpäivänäkin hyvin terveitä ja pitkäikäisiä. Kassu eli 16-vuotiaaksi eikä montaa kertaa eläissään joutunut käymään eläinlääkärillä. Romeokin saavutti 14 vuoden iän ollen aina myös hyvin perusterve. 

Jatkan tätä rotuesittelyä myöhemmin seuraavissa postauksissa kertoen muunmuassa tämän "turkkirodun" turkinhoidosta.

Romeo vanhoina päivinään leikatussa turkissa. Romeo eli 14-vuotiaaksi, Kassu 16-vuotiaaksi. Kuvassa Romeo Vesilahden talomme pihalla. Tibbet pysyvät paimenkoiramaisuutensa vuoksi yleensä(!) omistajan lähettyvillä vapaanakin, joskin niiden vilkas mielikuvitus, rajaton humoristisuus sekä ripaus ilkikurisuutta saattavat joskus ylittää paimennustahdon. Kassu kävi toisinaan pienillä omilla reissuillaan tonttimme ulkopuolella, mutta Romeo ei päästänyt minua silmistään ja pysyi lähelläni. Kolmas tibbeistämme, Viola, käväisee toisinaan naapurin pihalla, koska se ei kertakaikkiaan voi vastustaa ihmisiä.